Vastuullisuus
Kannamme huolta huomisesta
Vastuullisuus on yksi tärkeimmistä asioista, joka ohjaa liiketoimintaamme.
Olemme valmistaneet puhdistus- ja suoja-aineita Pirkanmaalla vuodesta 2004. Tuotantotilamme sijaitsevat Lentolassa, Kangasalla, jossa valmistamme, pakkaamme ja varastoimme tuotteemme.
Vastuullisuus on meille tärkeää
Tuemme kaikissa hankinnoissamme ensisijaisesti suomalaisia pienyrityksiä ja kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Toimimme vastuullisesti, luonnonvaroja säästäen ja pyrimme vähentämään jatkuvasti materiaalihukan ja jätteiden määrää.
Tuotteemme ovat mikromuovittomia ja suuri osa myös biohajoavia.
Kaikille tuotteillemme on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkki.
Osa tuotteistamme on myös saanut M1-luokituksen, joka kertoo tuotteen vähäpäästöisyydestä.
Tuotekehitys ja tuotanto
Tuotekehitystämme ohjaavat laatu, ympäristöystävällisyys ja turvallisuus. Tavoitteenamme on kehittää korkealaatuisia pintakäsittelyaineita, joiden avulla rakennusten pintojen elinkaarta saadaan pidennettyä.
Tuotantotilamme ovat turvalliset ja suunniteltu erityisesti kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin. Tehtaan varastoalue on allastettu ja viemäröinti on suunniteltu niin ettei viemäriverkostoon pääse haitallisia kemikaaleja. Jätteet kierrätetään asianmukaisesti.
Raaka-aineet
Käytämme tuotteissamme ainoastaan korkealaatuisia raaka-aineita, jotka valitsemme huolella. Suosimme kotimaisia raaka-aineita aina, kun se on mahdollista.
Pakkausmateriaalit
Pyrimme vähentämään jätteiden määrää. Pakkaamme verkkokaupan lähetykset pääosin kierrätettyihin laatikoihin ja pakkausmateriaaleihin. Muovi on ongelmallinen jäte, joten valikoimastamme löytyy myös muovia säästäviä täyttöpulloja ja -pakkauksia. Kaikki muovipakkauksemme ovat kierrätettävissä.